30-luvun lopulla autot muuttuivat todella hienoiksi. Kerrotaan, että eräs isäntä olisi leikannut pienen palan lakatusta maalipinnasta nähdäkseen, mistä aineesta auto on tehty. Kyllä näin hienolla autolla ajavan henkilön täytyi itsekin olla merkkimies. Museossa näytteillä oleva vuoden 1937 International -nokkabussi kertoo ajasta, kun linja-auto-autojen korien ulkonäköön alettiin kiinnittää huomiota. Museovieraiden ei tarvitse ottaa näytepalaa saadakseen selville miten tällainen auto tehdään, sillä se kerrotaan seikkaperäisesti vanhanajan linja-autokoritehtaan opastetulla kierroksella.

Sodan jälkeen elettiin pula-aikaa ja monella tavalla oli köyhää ja kurjaa. Keskellä tätä harmautta uusi kiiltävä huippunykyaikainen linja-auto oli kuin ilmestys toisesta maailmasta. Harvat ja valitut pääsivät kuljettajiksi ja rahastajiksi tällaiseen autoon. Museon AEC-kaupunkibussi vuodelta 1949 on entisöity uutuuden loistokkuuteensa ja sen lakatut puupinnat ja niklatut koristeet tekevät vaikutuksen yhä.

1960-luvulla alkoi kilpailu matkustajista ja linja-automatkan laatu ja nopeus nousivat merkittäviksi asioiksi. Aiemmin kaikki kylät ja kannot kiertäneiden paikallisvuorojen rinnalle tuli uusia pikavuoroja, jotka moderneine autoineen viitoittivat tietä tulevaisuuteen. Enää ei linja-autossa ollut rahastajaakaan vaan autoemäntä.

70-luvulla alkoivat todelliset turistilinja-autot tulla Suomeenkin. Vuoden 1975 linja-autonäyttelyssä Oulussa nähtiin ensimmäinen suomalaisen koritehtaan malli, joka oli tehty erityisesti tilausajoon. Delta 400 poikkesi myös muodoiltaan perinteestä. Se oli myös ensimmäinen Suomessa valmistettu linja-auto, joka palkittiin eurooppalaisessa linja-autonäyttelyssä. Tilausajoautoa ajoi tietenkin aivan erityinen kuljettaja – tilausajokuljettaja. Hienolla autolla oli hienoa tehdä töitä ja se Scanian V8-moottorin voima! Kun Jönköpingin mäessä oli pienimoottorinen Sisu puurtamassa mäkeä ylös, saattoi V8-kuljettaja vaikka hetkeksi seisahtua Sisun taakse seuraamaan sen menoa ja sitten ponkaista ohi kuin tyhjää vain.